Kuva kertoo toimistotyöläisen suurimmat ongelmat, mutta miten ne voidaan välttää?

Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa työn tauottamista ja kävelyä sekä pientä taukojumppaa ja rintarangan avausta parin yksinkertaisen liikkeen avulla päivän aikana. Aktiivisuusmittari on hyvä apuri, sillä se muistuttaa tunnin istumisen jälkeen lähtemään liikkeelle. Toimistotyölle ominainen etukumara asento saadaan paremmaksi rintarangan avauksella. Kuntosalilla ollessa on hyvä muistaa, että esim. etutaljaa tehdessä liike kannattaa tehdä pään eteen, sillä pään taakse viety liike vain lisää etukumaraa entisestään. Toinen apu etukumaraan asentoon on aktiivituoli, jonka avulla ryhti pysyy oikeana luonnostaan.

Sähköpöydät ovat myös yleistyneet ja sen avulla istumisen ja seisomisen vuorottelua on helppo tehdä. Seisomatyöskentelystä saa miellyttävämpää ja tehokkaampaa aktiivilaudan avulla, joka auttaa myös oikeanlaisen seisoma-asennon löytämisessä ja pitämisessä ryhdikkäänä.